maanantai 18. helmikuuta 2013

Tehtävä 8. Google Analytics raportti



Google Analytics ja helmikuu

Kouluttajalta saamamme Google Analyticsin esimerkkiraportin mukaan kyseisen yrityksen sivuilla käyntejä helmikuun kolmannella viikolla on eniten, sen jälkeen käyntien lukumäärä laskee. Sivuilta poistui välittömästi 50,83 % kävijöistä. Kun katsotaan välittömästi poistuneiden määrän kehitystä niin graafin mukaan se hälyttävästi kasvaa helmikuun loppua kohti mentäessä. Käyntien kestoaika vastaavasti laskee, helmikuun lopussa se on lähellä nollaa. 

Sivuilla mobiilikävijöitä on ollut vain kaksi sen sijaan tietokoneilta 419 kävijää. Suoraan näille sivuille on kävijöistä tullut 71,73 % eli valtaosa. Aiemmin käyneitä on 64,13 %, mielestäni kohtuullinen määrä. Suomenkielisillä sivuilla on käyty eniten, englanninkielisiä sivuja on tarvinnut noin neljäsosa.  

Mielestäni kolme tärkeintä löydöstä:

  • välittömästi poistuneiden määrä ja sen kasvaminen
  • käyntien kestoajan lyheneminen kuukauden loppua kohti
  • mobiilikäyttäjien vähäisyys

Kuva Clipart - poisko kiire?

Internet markkinoinnin työkaluja avuksi


Korkean poistumisprosentin vuoksi monisivuisella sivustolla tarkistaisin, että olen lisännyt seurantakoodin kaikkiin sivuihin. Tarkistaisin sivun ulkoasun ja mahdolliset käytettävyysongelmat. Jos nämä ovat kunnossa niin


HAKU! www.flickr.comphotosdarthkipsu
  • suunnittelen aloitussivun uudelleen
  • optimoin hakusanat
  • tarkistan, että sivun sisältö ja avainsanat vastaavat toisiaan 
Mobiilikäyttäjien vähäisyyden vuoksi panostaisin nimenomaan verkkosivuihin, en sivuston mobiilinäkyvyyteen. Vaikkakin englanninkielisten sivuilla kävijöiden osuus jää suhteessa suomenkielisiä pienemmäksi, katsoisin kuitenkin myös englanninkieliset tekstit kuntoon samalla kerralla.

Sivujen ajankohtaisuus 

On hyvä muistaa, että sivuja on päivitettävä jollain tavoin esimerkiksi kerran kuukaudessa, jotta ne pysyvät ajankohtaisina, luotettavina, raikkaina ja hakukoneiden suosiossa. 

Linkkipyydys

Voisin yhtenä keinona kokeilla linkkipyydystä. Linkkipyydyksenä voi toimia esimerkiksi:
  • uutinen, jonka ehdin kertoa ennen muita
  • tunnetun henkilön haastattelu 
  • tapahtuma tai kilpailu, josta voi voittaa jotakin
  • hauska alaan kohdistuva kirjoitus, kuva tai video
  • top-lista, jossa luetellaan 10 vaarallisinta, hölmöintä, parasta tai muuta vastaavaa 


Hakukoneoptimoinnin tavoitteena on olla hauissa 1-10 sijalla, vain pieni osa hakijoista jatkaa toisella hakutulossivulla. Linkkipyydyksen avulla sivustoa pystyy nostamaan hakutuloksissa. On hyvä linkittää myös oman sivuston sisällä sivuja toisiinsa. Linkeistä voi tehdä vaihtokauppaa yhteistyökumppaneiden kanssa: heidän sivustoltaan linkki meidän sivustolle ja päinvastoin. Linkki kannattaa tehdä jonkin sanan "taakse", ei laittamalla pelkkää yhteistyökumppanin nettisivun osoitetta näkyville. 

Sivujen sisällön merkitys
Muista kuvatekstit! Kuva: E. Blomqvist
  • lyhyet kappaleet
  • lihavoinnit
  • kuvaavat ja kiinnostavat alaotsikot
  • kuvat muistaen kuvatekstit
  • listat

Sähköistä suoramarkkinointia 

Kyseisestä raportista näkyi sivustolla aiemmin käyneiden osuus noin 64 %. Tämän perusteella voisi ajatella myös uutiskirjettä vaikkapa MailChimp -ohjelman avulla säännöllisesti yrityksen vuosikelloon sovitettuna asiakasrekisterissä oleville vanhoille asiakkaille.  



Lähteet: 
http://nettibisnes.info/hakukoneoptimointi/ 

http://nettibisnes.info/tehokkain-internet-markkinoinnin-menetelma/ 

http://www.optimointi.com/

https://support.google.com/analytics/bin/answer.py?hl=fi&answer=1009409&topic=1120718&ctx=topic 

http://mailchimp.com/



1 kommentti:

  1. Erinomainen analyysi! Toivottavasti olet analysoinut myös omien sivujesi tilastoja näin.

    Pienenä oikaisuna: "Suomenkielisillä sivuilla on käyty eniten, englanninkielisiä sivuja on tarvinnut noin neljäsosa." tässä kyseessä on kävijöiden kielie (selaimesta) eikä ko. sivujen kieli.

    Jukan blogista vastaus, mistä ko. raportti oli.

    VastaaPoista